7. helmikuuta 2017

Valkosuklaadonitsit


Olen viime vuosina todennut pitäväni enemmän donitseista, kuin munkeista. Enkä pelkästään siksi, että ne valmistuvat vaivattomammin ja nopeammin. Donitsien rakenne on se mistä itse niissä pidän, sillä ne eivät ole niin raskaita, kuin munkit. Tänään tuli leivottua pitkästä aikaa valkosuklaadonitseja. Donitsien ohjeen olen kirjoittanut reseptivihkooni joskus vuosia sitten, muistaakseni Maku-lehdestä. Samalla reseptillä voit valmistaa myös perinteisiä sokeroituja donitseja. Kierittele tuolloin vielä lämpimät donitsin sirosokerissa. Kannattaa olla nopea, sillä jäähtyneen ja kuivahtaneen donitsin pintaan sokeri ei tartu. Tällä ohjeella valmistuu 12-15 dinitsia riippuen niiden koosta ja paksuudesta.


25 g pehmeää voita
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 1/4 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
1/4 tl suolaa
1 tl sitruunankuorta hienona raasteene
1 dl kevyt kermaa

öljyä

n. 200 g valkosuklaata
pari palaa maitosuklaaa

Vaahdota rasva ja sokerit. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Sekoita huolellisesti tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittelua, ettei taikina sitkisty.
Kaulitse taikina n. 1 cm paksuiseksi levyksi ja ota siitä pyöreillä muoteilla donitseja. Paista donitseja muutama kerrallaan n. 170 asteisessa öljyssä. Käännä donitsin kun alapuolella on kaunis väri. Nosta donitsit reikäkauhalla talouspaperilla  vuoratulle lautaselle valumaan ja siirrä sitten toiseen astiaan jäähtymään. Paista kaikki donitsin molemminpuolin kauniin kullanruskeiksi. 

Sulata valkosuklaa välillä sekoitellen. Lisää suklaasulan joukkoon tilkka öljyä, jolloin suklaa asettuu donitsin pinnalle kauniimmin. Kasta jäähtyneet donitsin valkosuklaassa ja nosta ritilälle jähmettymään. Sulata maitosuklaa ja valuta suklaaraitoja donitsien pintaan. Voit käyttää myös spritsauspussia.
Anna kuorrutettujen donitsien jähmyttyä rauhassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti