20. helmikuuta 2017

Sitruuna-kaurapalat


Näissä herkullisissa sitruuna-kaurapaloissa yhdistyy kauramurun rapeus ja sitruunatäytteen kirpsakka makeus. Herkut valmistuvat pienellä vaivalla, sillä sekä taikina, että täyte vain sekoitetaan tasaiseksi, ei tarvitse vaahdottaa mitään ja kulhojakin likaantuu maltillinen määrä. ohjeen näihin ihaniin sitruuna-kaurapaloihin läysin täältä.



Murutaikina
2 ½ dl vehnäjauhoja
3 ½ dl kaurahiutaleita
½ tl ruokasoodaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
170 g voita

Sitruunatäyte
400 g kondensoitua maitoa (1 tlk)
2 rkl sitruunan kuorta raastettuna
3/4 dl sitruunan mehua ( n. 1 ½ sitruunaa)
2 kananmunan keltuaista

Mittaa kuivat aineet kulhoon. Paloittele joukkoon kylmä voi ja nypi murumaiseksi taikinaksi. Vuoraa n. 20x20 cm vuoka leivinpaperilla. Painele vuoan pohjalle puolet muruseoksesta. Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. 

Sekoita sitruunatäytteen ainekset kulhossa. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Murustele pinnalle loppu taikina. Paista vielä 25-30 minuuttia, kunnes pinta on sanut kauniin kullanruskean värin. Anna piirakan jäähtyä rauhassa ennen paloittelua.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti