30. huhtikuuta 2016

Ruisruudut



Nämä nopeasti ja vaivattomasti valmistuvat ruisruudut on mainio arjen pelastaja, kun leipä on loppu ja kauppaan ei jaksa lähteä. Leivät valmistuu nopeasti ilman vaivaamista ja vaativat vain yhden lyhyen kohotuksen. Helppoudesta huolimatta leivät on todella maukkaita.  Ruisruudut on parhaimmillaan tuoreena, joten niitä kannattaa pakastaa osa, mikäli ei tule syötyä leivontapäivänä. Ohjeen ruisruutuihin nappastin täältä.




5 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja

2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 ps. kuivahiivaa
5 dl vettä

1/2 dl öljyä


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lämmitä vesi 42 asteiseksi ja sekoita joukkoon öljy. Kaada kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Jauhota uunipellin kokoinen leivinpaperi ja kaada taikina siihen. Ripotele jauhoja myös taikinan pinnalle. Kaulitse taikina n. 1½ cm paksuksi levyksi. Leikkaa levy ruuduiksi pizzaleikkurilla. Kohota liinan alla 30 minuuttia. Paista 220 asteisen uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti