28. helmikuuta 2016

Croissantit



Vasta paistetut croissantit olivat yksi niistä leivonnaisista, joista en voinut pitää näppejäni erossa leipurikoulussa ollessani. Niitä oli pakko saada joka kerta. Nyt päätin, että niitä ihania rapsakoita croissantteja täytyy leipoa kotona, kun en voi niillä enää koulussa herkutella. Niistä tuli vähintää yhtähyviä, kuin muistelinkin, täydellisiä. Itse tykkään croissanteista eniten tuoreina, vielä hiukan lämpiminä kaakaon kanssa nautittuna. Mainion aamupalan saa myös edellisenä päivänä paistetuista croissanteista, jotka täyttää omilla suosikkitäytteillä, kuten kurkulla, tomaatilla, juustolla ja salaatilla.
Ohjeena käytin samaa ohjetta, kuin koulussa joten ainesmäärät on tälläkertaa grammamitoissa.


Croissantit n. 15 kpl


300 g voita taikinan sisälle kaulittavaksi

250 g kylmää vettä
25 g hiivaa
25 g maitojauhetta
7 g suolaa
12 g sokeria
1 pieni kananmuna
25 g pehmeää voita
500 g vehnäjauhoja

Mittaa taikinan sisälle kaulittava voi ja paloittele se neljään osaan. Jätä rasva pöydälle lämpenemään, rasvan pitää olla 15-16 asteista kun sitä ruvetaan kaulitsemaan taikinan sisälle.


Liota hiiva niin kylmään veteen, kuin hanasta saat. Mittaa kulhoon muut ainekset ja sekoita vain sen aikaa, että taikina on tasaista. Tähän taikinaan ei haluta sitkoa, joten vältä vaivaamista.  Nosta taikina kylmään odottamaan, kunnes rasva on lämmennyt.

Kaulitse taikina hieman voi paloja suuremmaksi neliöksi. Aseta voipalat kulmittain taikinan nurkkiin nähden. Taita taikina rasvan päälle kuvan mukaisesti, kulmat keskelle. Painele taikinaa huolellisesti joka kohdasta, jolloin rasva saadaan tarttumaan kiinni taikinaan.



 Kaulitse taikina (yhdensuuntaisesti) n. 1cm paksuiseksi taikinamatoksi.


Taittele taikina kolmeen osaan, puhdista enimmät jauhot taikinan pinnasta ennen taittelua. Kaulitse jälleen n. 1 cm paksuiseksi. (Kaulitse aina avonaisten kerrosten suuntaisesti.) Taittele taikina neljään osaan, taita taikinan toinen pää kaksinkeroin 1/3 matkalta ja toinen pää 2/3 matkalta. Taita koko taikinalevy sitten vielä kaksinkerroin. 

Lainasin kuvan joulutorttu ohjeestani, kun unohdin sen tätä taikinaa tehdessäni kuvata. :)

Anna taikinan levätä kylmässä n. 30 minuuttia. Kaulitse taikina taas n. 1 cm paksuiseksi ja taittele kolmeen osaan. Anna taikinan levätä kylmässä n. 60 minuuttia. Kaulitse taikina n. 3 mm paksuiseksi taikinamatoksi. Leikkaa teräväkärkisiksi kolmioiksi. Venytä kolmion kantaa hiukan leveämmäksi. Lähde rullaamaan kolmiota tiiviille rullalle. Kun olet rullannut n. kolmion poliväliin ala venyttämään kolmion kärkeä toisella kädellä, samalla kun rullaat. Näin croissanttiin saadaan mahdollisimman paljon kierroksia.

Croissantit on parhaimmillaan tuoreena, vielä hiukan lämpiminä. Voit huoletta tehdä taikinaa kokonaisen annoksen ja pakastaa croissanteja raakana, ennen kohotusta. Pakasteesta on kätevä napata croissantteja illalla sulamaan jääkaappiin, aamulla vain kohotus ja paisto.

 Asettele croissantit pellille niin, että kolmion kärki jää peltiä vasten eikä rulla pääse kohotessa, tai uunissa aukeamaan. Kohota Croissanteja lämpimässä ja vedottomassa paikassa liinalla peitettynä n. tunti. Paista croissanteja 210 asteisessa uunissa 18-20 minuuttia. 



1 kommentti:

  1. Moi, herkullisen oloisia croissanteja! Paistoitko kiertoilmauunissa?

    VastaaPoista