15. joulukuuta 2015

Mausteinen hedelmäkakku

Tänään valmistui ensimmäinen erä joulun kahvikakkuja. Yhdistin kaksi vanhan reseptikirjan ohjetta, englantilaisen hedelmäkakun sekä maustekakun, jolloin syntyi mehevä mausteinen hedelmäkakku. Olen aina pitänyt maustekakusta ja kun siihen lisätään vielä hedelmäkakun sattumat, niin joulun kahvikakku vailla vertaa on valmis. Reseptiä on helppo soveltaa. Voit vaihtaa mantelin johonkin toiseen pähkinään tai jättää poiskin. Kuivahedelmiäkin voi vaihdella, kunhan hedelmien kokonais määrä pysyy suunnilleen ohjeen mukaisena.




200 g voita                

3 dl sokeria
3 kananmunaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia
¼ tl muskottipähkinää
1 dl mantelirouhetta
1 rs (100g) kuivahedelmä mixiä
1 dl rusinoita
1 dl säilykekirsikoita hienonnettuna*
                         tai
½ dl kuivattuja aprikooseja hienonnettuna
½ l kuivattuja luumuja hienonnettuna
2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaa




Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksitellen jokavälissä huolella vatkaten. Ota osa jauhoista kulhoon ja sekoita siihen kuivahedelmät sekä pähkinät.
Sekoita loput jauhot ja kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa.
Siivilöi jauho-mausteseos taikinasn vuorotellen jogurtin kanssa.
Sekoita lopuksi joukkoon kuivahedelmä-jauhoseos. Annostele taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 1,8 litraa).
Paista uunin alatasossa 175°C noin tunti. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Kakku on parhaimmillaan kun se saa maustua ja mehevöityä viileässä muutaman päivän. Kakku kestää hyvin myös pakastuksen.


Kuvien taustalla näkyvä posliini joulupukki on ollut meillä aina. Se oli pikkutyttönä suosikki joulukoriste, pidän siitä edelleen kovasti.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti